keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Historiallisia pukuja minikoossa

Ensimmäisellä ammattialahistorian kurssilla käsiteltiin pukuhistoriaa. Opiskelijat valmistivat eri tyylisuuntien pukuja siten, että he valitsivat sen ajan muotokuvan tai valokuvan työn pohjaksi.

Tässä renessanssiajan pukuja. Ensimmäinen punainen puku on tehty maalauksen perusteella, jossa on kuvattu Elisabeth I, vuonna 1598.


Puku on valmistettu punaisesta sametista.


Puvun edusta on koristeltu pistoin ja helmin.


Maalatut kasvot ja oikeat hiukset


Runsas pitsikaulus 


Toisen punaisen renessanssipuvun ideakuvina on käytetty Catherine Parr`in ja Elisabeth I :n maalauksia.


Puku on tehty sametista ja kultakankaasta.


Asuun kuuluu myös hattu ja hiuskoriste.


Vyötärölle on kiinnitetty pieni hajustepullo, jota hienot naiset käyttivät ja haistelivat sitä, kohdatessaan pahoja hajuja.



Rokokoo-ajan puvun idealähteenä on ollut Marie Antoinette, joka eli vuosina 1755-1793.



Vaalea asukokonaisuus on loistokas.


 Pukua koristaa metallilankakangas ja paljettikoristeinen tylli.


Asukokonaisuuteen kuuluu peruukki.




Toinen rokokoo-tyylinen pukuun on otettu malli Madame de Pompadour`ia esittävästä maalauksesta.


Puvussa on runsaasti poimutuksia.


Puvun etuosa on koristeltu vaaleanpunaisin rusetein, Kaulassa on myös panta, jossa on rusetti

.

Hiukset on pienellä nutturalla, johon on myös liitetty kukkia.


Kengät on valmistettu puvun kankaasta ja myös niistä löytyy rusetit.


Empire-tyylisiä asuja 


Keltaiseen asuun kuuluu shaali ja hattu.




Sininen empiremekko on valmistettu Jane Austen´in kuvan mukaan. Hän eli vuosina 1775-1817. 



Mekko on valmistettu satiinista. Koristeena on käytetty organzaa ja silkkinauhaa.




Kolmas empiretyylisen mekon suunnittelun pohjana on Napoleonin ensimmäisen vaimon Joséphine de Beauharnaisin puku.


Vaaleanpunaisessa mekossa on pieni laahus.




Tämä 1900-luvun alun puku on ollut Costume Tailleur´in mainoksessa Journal Femina -lehdessä.


Nukella on jakku ja suoralinjainen pitkä hame.






sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Matikanluokkaan verhot

Matikan luokka sai numeroverhot, kun sisustusompelijoiden kurssilla opiskelijat suunnittelivat ja valmistivat verhoja. Numerokankaan viereen sopivat yksiväriset verhot. Luokassa oli vain yksi verhokisko, johon verhot laitettiin.


Tässä verhot ovat erillisinä aina ikkunoiden välissä.



Tässä kokeiltiin laittaa kaksi verhoja vierekkäin.









Huomaa opettajan tuoli, kuinkas sattuikaan, ei kun...siis otettiin 
suunnittelussa jo huomioon tuolin väritys.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Tyynyjä, tyynyjä ja hiukan joulua

Sisustusompelijat harjoittelevat opiskelun alkuaikoina sisustustyynyjen valmistusta. Tehdään siis tyynyjä, tyynyjä ja tyynyjä. Tässä taas muutama esimerkki.






Osastomme joulukuusi saattaa näyttää vähän tikkailta.




Jouluisia sydämiä


Sisustusompelijat valmistivat kaitaliinoja ja pyöreitä patalappuja joulumyyntiin. Samalla harjoiteltiin jiirikulmia ja vinokaitaleen ompelua.





maanantai 1. joulukuuta 2014

Vaatetusartesaanien sisustustyynyt

Vaatetusartesaanit suunnittelivat sisustuskurssilla jokainen sisustustyynysarjan, josta toteutettiin aina kaksi tyynynpäällistä. Tyynyissä käytettiin erilaisia materiaaleja ja tekniikoita.



 Pelkäätkö haita vai hain varjoja?




Laitetaanko pellavaiset?




Sopiiko sohvalle satiiniporot?

   

Ei pöllömpiä?




Lähdetkö matkalle, ota mukaan karttatyyny?




Sydämelliselle ystävälle?



Kävisikö kaksi vai neljä?



Kissaihmiselle?




Uutta ja vanhaa, sinistä ja lainattua?




New York vai Pariisi?



Vihreää vai keltaista?



Kiiltävää vai verkkomaista? 




Silkkiä vai satiinia?




Mustille panttereille?